Kaunein joulukortti -kilpailu

Hämeenlinnan Joulumarkkinat järjestää Kaunein joulukortti -kilpailun!

Oletko jouluihminen? Kuuluuko jouluperinteisiisi joulukorttien askarteleminen? Osallistu Kaunein joulukortti -kilpailuun ja todista askartelutaitosi! Joulukortin toteutustapa on vapaa, kunhan se on itse tehty!

Kilpailun voittaja, jonka äänestävät Hämeenlinnan Joulumarkkinoiden kävijät, palkitaan 80 € arvoisella K-ryhmän lahjakortilla. Palkitsemme myös toiseksi ja kolmanneksi eniten ääniä saaneet osallistujat. Lisäksi jaamme Somen suosikki -palkinnon, jonka voittaja ratkaistaan Hämeenlinnan Joulumarkkinoiden Facebook-sivulla käytävällä äänestyksellä 29.11.–5.12. välisenä aikana.

Yksi henkilö voi osallistua kilpailuun korkeintaan kahdella (2) joulukortilla.

Osallistu kilpailuun toimittamalla tekemäsi joulukortti 26.11. mennessä Hämeen Sanomien asiakaspalveluun osoitteeseen Vanajantie 7, Hämeenlinna. Asiakaspalvelu on avoinna ma-pe klo 12-14, mutta voit jättää kortin myös kirjekuoressa Hämeen Sanomien pääsisäänkäynnin postiluukkuun. Muistathan liittää kortin mukaan nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi mahdollista palkinnon toimittamista varten. Tietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen eikä niitä säilytetä kilpailun päättymisen jälkeen. Voittajiin ollaan yhteydessä viimeistään 7.12.

Kortin voi myös postittaa seuraavilla tiedoilla, mutta huomioithan, että sen tulee olla perillä 26.11. mennessä:

Hämeen Sanomat / Joulumarkkinat Joulukortti-kilpailu
PL 530
13111 Hämeenlinna

Joulukortin saa halutessaan takaisin kilpailun jälkeen. Voit noutaa korttisi Hämeenlinnan Joulumarkkinoilta 5.12. klo 15:30-16:00 tai 7.–17.12. välisenä aikana Hämeen Sanomien asiakaspalvelusta asiakaspalvelun aukioloaikojen mukaisesti.

Osallistumalla kilpailuun annat Hämeenlinnan Joulumarkkinoille oikeuden julkaista kuvan kortistasi Hämeenlinnan Joulumarkkinoiden sosiaalisen median kanavissa, nettisivuilla, Hämeen Sanomat Oy:n sanomalehdissä sekä annat oikeuden laittaa kortin esille Hämeenlinnan Joulumarkkinoille.

Järjestäjä ei vastaa kadonneista tai vaurioituneista korteista. Järjestäjä pidättää oikeuden rajata Hämeenlinnan Joulumarkkinoille esille tulevien korttien määrää.

Tasatilanteen sattuessa, arvomme saman verran ääniä saaneiden kesken voittajan.

Kilpailun järjestää: Hämeen Sanomat / Hämeenlinnan Joulumarkkinat.

Kysyttävää? Lisätietoa kilpailusta saat laittamalla sähköpostia osoitteeseen: tapahtumat@hameensanomat.fi

Palkinnot

1. Sija: 80 € K-lahjakortti
2. Sija: 40 € K-lahjakortti
3. Sija: 40 € K-lahjakortti

Somen suosikki: 40 € K-lahjakortti